torstai 15. syyskuuta 2016

Ajankäyttö - lepo

15.9.2016

Mindfulness- harjoitukset opettavat meitä elämään kuluvaa hetkeä mahdollisimman täydesti. Harjoitusten tuoman keskittymisen kautta olemme tehokkaampia ja teemme vähemmän virheitä. Saamme haluamamme asiat nopeammin päätökseen, kun meidän ei tarvitse käyttää aikaa virheidemme korjaamiseen. Mindfulness -harjoitukset auttavat meitä myös itsetuntemuksen kehittämisessä ja kehittyessämme alamme tiedostaa paremmin itsellemme tärkeät asiat. Voimme harjoittelun tuloksena miettiä tärkeysjärjestyksen elämäämme kuuluville tärkeille asioille ja tulemme myös tietoisemmaksi niistä asioista, joista olemme valmiita luopumaan joko osittain tai kokonaan.

Vuorokaudessa on 24 tuntia, josta työn, levon ja vapaa-ajan osuus vaihtelee jokaisella omien mieltymysten ja elämäntilanteen mukaan. Monella meistä lepoaika jää liian lyhyeksi, kun esimerkiksi teemme ylipitkiä työpäiviä, pienet lapset valvottavat ja olemme iltaisin kaikesta touhusta niin väsyneitä, että annamme television hypnotisoida itsemme tuntikausiksi valtaansa. Väsyneenä ihminen on liikenteessä yhtä vaarallinen kuin 0,5-1,0 promillen humalassa. Tämä on etenkin autolla liikkuvien myyjien hyvä muistaa. Sen lisäksi meidän kaikkien kannattaa miettiä miten se vaikuttaa aivoihimme myyntitilanteessa ja miten paljon väsymys haittaa tarkkaavaisuuttamme asiakastamme kuunnellessamme. Älyllinen suorituskykymme heikkenee ja mielialamme laskee unen puutteen seurauksena. Myös motivaatiomme, työmuistimme ja ongelmanratkaisukykymme heikkenevät väsyneenä.

Unen tarve ei ole vähentynyt vaikka ihmiset nukkuvatkin vähemmän kuin aiemmin. Kahdessakymmenessä vuodessa yöunemme on vähentynyt jopa 1,5 tuntia. Keskimäärin nukumme 7-9 tuntia ja suurin osa ihmisistä 6-10 tuntia. Ensimmäisenä ajankäytön harjoituksena kannattaakin tarkistaa miten paljon käyttää aikaa lepoon ja nukkumiseen. On tärkeää saada unta riittävästi pysyäkseen älyllisesti virkeänä, motivoituneena ja luovana asiakkaiden kanssa keskustellessamme.

Jos uni ei tule, saat vinkkejä sivulta:

Näin syksyllä valoisa aika lyhenee hiljalleen ja monilla meistä unen tarve lisääntyy ainakin näennäisesti vähitellen. Väsymys saattaa lisääntyä esimerkiksi talviaikaan siirtymisen ja valoisan ajan vähentymisen vuoksi. Anna itsellesi mahdollisuus levätä enemmän ja aikaista nukkumaanmenoasi vähä vähältä. Jätä some, työt ja televisio vähemmälle ilta-aikaan ja mene nukkumaan vaikka puoli tuntia aikaisemmin kuin yleensä. Huomaat pian lisääntyneet voimavarat päivisin niin töissä kuin vapaa-ajallakin.



Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti