maanantai 25. huhtikuuta 2016

Asenteen korjaaminen läsnäolon voiman avulla

25.4.2016

Eckhart Tollen opettaa kirjassaan ”Harjoituksia läsnäolon voimasta” ihmisiä erottamaan elämäntilanteen ja elämän. Elämäntilanteemme muodostuu hänen mukaansa psykologisesta ajasta eli menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Hänen mukaansa olemme tyytymättömiä ja minun mielestäni meillä on vääränlainen asenne, koska vastustamme menneisyyden tapahtumia ja sen myötä nykyisyyttä. Vaihtoehtoisesti toivo vie meitä tulevaisuuteen, vaikka se toisaalta antaakin meille voimia jatkaa kohtaamistamme haasteista huolimatta. Hän ehdottaa, että keskittyisimme aikaan sidoksissa olevan elämäntilanteemme sijasta elämäämme, joka tapahtuu nyt. Juuri tällä hetkellä olemme usein ilman ongelmia, vaikka näkisimmekin elämäntilanteemme hyvin ongelmallisena niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessakin. Keskittymällä kuluvaan hetkeen sellaisena kuin se meille ilmenee, luomme tilaa uusille asioille ja ratkaisuille. (Tolle 2011, s. 37-38)

Päästäksemme kosketuksiin nyt -hetken kanssa voimme katsella ympärillemme tulkitsematta, kuuntelemalla hiljaisuutta äänten takana, koskettaa jotain tai tarkkailla hengitystä. Havaitset, ettei sinulla ole mitään ongelmia nyt hetkessä, vaikka joku vaatisikin toimenpiteitäsi tai hyväksyntääsi. Mielemme rakastavat ongelmien luomista ja ongelmat luovat kärsimystä elämäämme. Voimme valita halutessamme ongelmattoman elämän ja keskittyä nykyhetkeen koko ajan. Tämän keskittymisen avulla voimme selvitä erilaisista tilanteista nykyhetkestä tietoisena, tehokkaasti ja ilman menneisyyden aiheuttamia kärsimystä lisääviä reaktioita. (Tolle 2011, s. 40-41)

Toimitko myyntityötä tehdessäsi iloiten, keveästi ja hyvillä mielin? Jos vastaat kyllä, niin olet onnistunut tekemään työsi nykyhetkeen keskittyen. Meillä on aina mahdollisuus vaikuttaa olosuhteisiimme esimerkiksi työpaikkaa vaihtamalla, mutta tärkeämpää on keskittyä siihen, miten teemme sen mitä olemme tekemässä juuri nyt tässä paikassa. Kokeile siis keskittyä enemmän itse tekemiseen kuin tuloksiin, vaikka myyntityö onkin hyvin tuloskeskeistä. Näin tulet luoneeksi läsnäolon iloa, tyyneyttä ja rauhaa. Epäonnistumiset tai onnistumiset eivät enää suista sinua raiteiltasi ja rauhallisesta olemisen tilasta. Olet täydellinen ja ehyt joka hetki. (Tolle 2011, s. 41-43)

Asenteesi paranee huomattavasti saman tien, kun muistat palata kuluvaan hetkeen.


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com


Lähde: (Eckhart Tolle, Harjoituksia läsnäolon voimasta 2011, s. 37-43)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti