Vapaa-aikaa voi käyttää itsensä toteuttamiseen, lepoon, virkistymiseen ja erilaisiin harrastuksiin. Monien vapaa-aika kuluu perheen ja lasten kanssa touhutessa, toisilla taas moninaisten harrastusten ja itsensä kehittämisen eli esimerkiksi opiskelun parissa. Vapaa-aikamme voi kulua näin ollen leipätyöstämme poikkeavaan toisenlaiseen työhön tai vaikka lasten harrastuksista huolehtimiseen. Toivottavasti jokaisen vapaa-aikaan kuuluu myös omasta levosta ja virkistymisestä huolehtimista.
Sytymme erilaisista asioista. Joillekin työ voi olla samalla harrastus tai harrastuksesta voi tulla työ. Silloin ajankäyttökin on saatu kohdistettua onnistuneesti juuri niiden asioiden pariin, jotka voimauttavat ihmistä. Harrastustyössä tulee useammin koettua flow-tila, jonka avulla olemme tehokkaimmillamme ja nautimme olostamme voimavarojamme oikein käyttäen. Kaikilla tilanne ei kuitenkaan ole aivan näin ideaalinen. Useimmat ovat kuitenkin työssä, josta voivat nauttia saamiensa haasteiden ja kompensaation muodossa. Ne, joilla työ ei tunnu palkitsevalta, vapaa-aika on erityisen tärkeä voimavarojen keräämisen kannalta. Kaikki voivat kerätä voimavaroja työn, perheen ja opiskelun hoitamista varten. Liikunta on yksi monien asiantuntijoiden suosittelema vapaa-ajanviettomuoto, joka auttaa keräämään voimavaroja eri osa-alueille ja edistää myös terveyttämme.
Lisää liikunnan hyödyistä löydät:
Vapaa-ajan aikatauluttaminen saattaa joistakin kuulostaa ristiriitaiselta ajatukselta. Monet perheelliset kuitenkin tekevät sitä olosuhteiden pakosta lasten harrastusten aikatauluttaessa vapaa-aikaa ja luonnollisesti omien harrastusten säännöllisyyden tuoman aikataulutuksen myötä. Kaikkea aikaa ei tarvitse aikatauluttaa, mutta joskus sekin voi olla hauskaa. Esimerkiksi: huomenna klo 21-23 makaan sohvalla ja katson hyvän elokuvan. Vapaa-ajankin voi aikatauluttaa kirjaamalla ensi parin viikon ajan ylös ne asiat joihin aikaansa kuluttaa ja sitten miettimällä niitä asioita joihin haluaisi käyttää vapaa-aikansa. Aina on mahdollisuus vaihtaa vapaa-ajan ohjelmaansa jotain mielekästä ja voimaannuttavaa.
Ajankäytöstä ja C15-tekniikasta saat lisää ideoita sivulta:
Mieti mikä asia tai harrastus sytyttää sinut ja päästä se elämääsi. Kun touhuat mielekkäiden asioiden parissa pyöräillen, kokkaillen, vuorikiipeillen, laskuvarjolla hyppien, nukkekotia sisustaen tai pienoisjunaratoja rakentaen, löydät helpommin voimaannuttavan flow-tilan ja voit siirtää sen vähitellen myös kaikkiin eri tehtäviisi riippumatta niiden laadusta tai mielekkyydestä. Toteuta unelmasi ja ole onnellinen!
Päivän harjoitukseksi sopii Oivasta tietoinen arki-harjoitus: http://oivamieli.fi/tietoinen_arki.php .
Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti