tiistai 16. helmikuuta 2016

Mielikuvaharjoittelu ja mindfulness myyntityössä

16.2.2016

Mielikuvaharjoittelu, jota voidaan kutsua myös visualisoinniksi, on halutun mielikuvan muodostamista toivotusta lopputuloksesta ja mielikuvan toistamista mielessä. Tällainen tekniikka voi toimia mm. urheilijoilla, laihduttajilla, esiintymistään jännittävillä tai tupakanpolttoaan lopettelevilla tukemassa päämäärän saavuttamista. Mielikuvaharjoittelua on kokeiltu ja käytetty myös erilaisten sairauksien, kuten syövän hoidossa. Tällöin voidaan visualisoida esimerkiksi konekivääri, jolla ammutaan syöpäsoluja. Mielikuvaharjoittelu voi tukea perinteisen ja vaihtoehtoisen lääketieteen menetelmiä, eikä se sulje pois niiden käyttöä. Huippu-urheilijat käyttävät usein mielikuvaharjoittelua osana valmentautumistaan esimerkiksi tuulettamalla olympia-voittoa mielessään neljän vuoden ajan aina harjoitellessaan tai katsomalla videolta omaa tai toisen huippu-urheilijan onnistunutta suoritusta eläytyen ja jota sitten kertaa mielessäänkin harjoituksissa ja harjoitusten välillä.

Myynnin ammattilaiset ja erityisesti huippu-myyjät saattavat vastaavasti hieroa käsiään yhteen ennen neuvotteluja. Näin he visualisoivat kaupantekohetken kädenpuristusta. Myyjille järjestetään usein myös koulutuksia, joissa he voivat kuivaharjoitella myyntikäyntejä tai -puheluita. Kuivaharjoittelu on eräänlaista mielikuvaharjoittelua. Valmistautuessaan myyntikäyntiin tai puheluun, ammattimainen myyjä selvittää asiakkaansa toimialan ja perustiedot. Sen jälkeen he käyvät mielessään läpi asiakkaan mahdolliset vasta-argumentit ja miettivät niihin asiakkaan alaan ja tilanteeseen sopivat vasta-argumentit sekä myyntityylin, joka on todennäköisimmin tehokkain juuri tälle tietylle asiakkaalle. Näin ollen voidaan sanoa mielikuvaharjoittelun olevan jokapäiväistä monille myyntityötä tekeville ihmisille. Myyntityötä voidaan kuitenkin vielä tehostaa entisestään. Vaikka työssään menestyvä myynnin ammattilainen onkin luonnostaan usein positiivinen ja luottaa ammatillisesti itseensä, voidaan nähdä kiristyvän kilpailun ja monimutkaisempien tuotteiden tai ratkaisujen tuovan tarvetta entistä vahvempaan tahtoon omaksua tuotetietoutta, saada paremmin kauppaa aikaiseksi, lisätä luottamusta onnistumisen mahdollisuuksiin sekä vahvistaa positiivista ajattelua. Myynnin urautuminen on myös iso haaste yritysten menestymiselle, koska uusiutumiseen kykenemätön myyntiosasto ei saa parasta mahdollista tulosta aikaiseksi. Mielikuvaharjoittelun selkeämmällä ja monipuolisemmalla käyttöön otolla ja tietoisen läsnäolon harjoittelulla voi saada tällaisessakin tilanteessa myynti kasvamaan oleellisesti.

Tietoinen läsnäolo tai tietoisuustaito on tullut tunnetuksi Jon Kabat-Zinnin kehittämän MBSR (Mindfulness-based stress reduction) tekniikan ja siitä tehtyjen tutkimusten myötä. Jon Kabat-Zinn on käyttänyt tietoisuustaitoihin perustuvaa stressin vähentämiseen tähtäävää tekniikkaansa jo yli 35 vuoden ajan (vuodesta 1979).  MBSR-menetelmän tarkoitus on auttaa erilaisista (stressiperäisistä) vaivoista kärsiviä kohentamaan oloaan. Myyntityötä tekevien elämä on usein hyvin stressaavaa ja kuluttavaa. Tietoisen läsnäolon harjoitusten tiedetään vähentävän stressitasoa kaikilla elämän alueilla, joten voidaan olettaa sen vähentävän stressitasoa myös myyntityötä tekevillä henkilöillä. Kun stressin määrä pystytään pitämään kohtuullisella tai riittävän alhaisella tasolla, saadaan myynti onnistumaan myyjien terveyden ja hyvinvoinnin kohentuessa.

Yhdessä mielikuvaharjoittelu itsesuggestioineen ja tietoisuustaitojen kehittäminen edesauttavat myynnin onnistumista kaikilla aloilla. Tässä blogissa pääsette tutustumaan näihin metodeihin lukemisen lisäksi harjoitteiden myötä, joista osa on yhdistelmiä näistä mielikuvaharjoitteista ja tietoisuustaidoista ja osa keskittyen kuhunkin tekniikkaan sellaisenaan.

Päivän harjoitus (4:37 min mindfulness): http://youtu.be/-yQG6AWlKGw


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti