torstai 19. toukokuuta 2016

Psyykkisesti vahva myyjä voittaa asiakkaan luottamuksen ja saa kaupan

19.5.2016

Urheilun maailmassa on lukuisia esimerkkejä siitä, miten menetetty tilanne käännetään psyykkisten voimavarojen avulla voitoksi. Lasse Viren on näännyttänyt vastustajansa ”kavalalla” vauhdinjaollaan ja voittanut olympialaiset voitontahdollaan kaatumisestaan huolimatta. Björn Borg on saanut hermojensa hallinnalla vastustajansa epätoivoisiksi. Ruotsalainen alppihiihtäjä Ingemar Stenmark on yksi historian parhaita lajissaan. Häntä on kehuttu jopa ylivoimaiseksi erityisesti vuosina 1974-1982, jolloin hän voitti yhtä lukuun ottamatta kaikki suurpujottelukilpailut, joihin osallistui. Hän nousi keskittymiskykynsä ansiosta kuuluisaksi tulleella toisella laskullaan voittoon tässä huippuherkässä lajissa ja voitti jopa sekunneilla, vaikka lajissa taistellaan yleensä sadasosasekunneista. Jalkapalloa seuraavat tuntevat puolestaan Franz ”Keisari” Beckenbauerin, jota pidetään yhtenä maailman kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista. Hän hallitsi suvereenisti 10-miehisen orkesterinsa ja pystyi arvioimaan yhdellä silmäyksellä jalkapallokentän tapahtumat. Nämä kuuluisat urheilijat ja suuret voittajat voivat toimia myös huippumyyjien psyykkisten voimavarojen tarpeellisuuden esimerkkeinä.

Huippumyyjä osaa kääntää menetetyn tilanteen voitokseen. Erityisesti reklamaation kääntämisen taito uudeksi kaupaksi kuuluu huippumyyjän ominaisuuksiin. Myyntiprosessin vahva osaaminen antaa valmiudet käyttää prosessin vaiheita luovasti uudella tavalla erilaisissa tilanteissa kaupan saamiseksi. Asiakas saattaa jo kertaalleen kieltäytyä ostamasta, mutta tästä ”kaatumisesta” huolimatta huippumyyjä onnistuu löytämään piilossa olleen vastaväitteen ja kumoamaan sen saaden kaupan tehtyä ja asiakkaan tyytyväiseksi kanta-asiakkaaksi. Vaikka huippumyyjä menettää kaupan yhden asiakkaan kanssa, hän saa kaupan toisen asiakkaan kanssa syntymään ja pääsee myyntitavoitteisiinsa. Huippumyyjä hallitsee hermonsa ja tunteensa, kuten Björn Borg. Mindfulness- ja mielikuvaharjoitteet auttavat häntä kehittymään siinä taidossa edelleen. Ingemar Stenmarkin keskittymiskyvyn omaava huippumyyjä keskittyy olennaisiin myyntiä tuottaviin asioihin ja tehtäviin sekä käyttää aikaansa tehokkaasti voittaen myyntikilpailut selvällä erolla kollegoihinsa verrattuna. Huippumyyjä osaa tulkita myyntitilanteen ja asiakkaansa mentalisaatiokykynsä avulla nopeasti ja tehokkaasti Franz Beckenbauerin tapaan. Huippumyyjä on psyykkisesti vahva, voittaa asiakkaansa luottamuksen ja saa kaupan jopa mahdottomalta vaikuttavissa tilanteissa.

Amerikkalaisen uimahyppyvalmentajan Dick Kimbalin mukaan kovassa kilpailussa voitto perustuu ratkaisevasti nimenomaan psyykkisiin tekijöihin. Useimmilla aloilla yleinen taloudellinen tilanne aiheuttaa kovan kilpailutilanteen ja lähes kaikilla aloilla on niin paljon kilpailua, että kilpailu on kovaa noususuhdanteessakin. Huippumyyjän kannattaa näin ollen muistaa Dick Kimbalin ohje painottaa aina henkistä ja mentaalista kilpailuun ja myyntitilanteisiin valmistautumista ja voittomielellä asennoitumista. Huippumyyjä muistaa myös urheilijoiden tapaan ylläpitää tervettä ja reilua kilpailuhenkeä eikä hänen tarvitse toimia vilpillisesti. Dopingia ei tarvita. Lasse Virenin valmentajan Rolf Haikolan mielestä Lassen menestys oli 70-80 prosenttisesti henkisten tekijöiden ansiota. Minä uskon huippumyyjän menestyksen olevan yhtä suuressa määrin kiinni henkisistä tekijöistä ja siitä syystä tämä blogi ja siitä myöhemmin koottava kirja sekä valmennukseni ja koulutukseni ovat syntyneet.

Sinussa on huippumyyjän ainesta ja sinä voit olla huippumyyjä, jos niin haluat. Huippumyyjänä sinä voit kehittyä edelleen paremmaksi ja taitavammaksi. Minä voin auttaa sinua löytämään henkiset huippumyyjän voimavarasi ja ylläpitämään niitä. Riittää, että sinä olet valmis käyttämään aikaasi henkisten kykyjesi harjoitteluun ja voimavarojesi kehittämiseen.


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti