torstai 11. kesäkuuta 2015

Hyvän elämän mielikuvaharjoitteet ja itsesuggestiot

11.6.2015

Meidän on hyvä selvittää itsellemme tarkasti, mitä oikeastaan haluamme työltämme ja elämältämme. Selvittämällä omat ajatuksemme ja toiveemme sekä kirjaamalla ne ylös, muistamme itsekin elämämme tärkeimmät asiat paremmin. Menetelmiä on monia. Yksi voi tehdä huoneentaulun, jossa sanallisesti kerrotaan tavoitteet ja toiveet. Toinen pitää enemmän kuvallisista koosteista ja tekee esimerkiksi aarrekartan http://www.nicehouse.fi/omahuone/elamanvo/aarre.htm . Aarrekarttojakin voi olla kuvallisia, kuuloon perustuvia tai toimintaan ja tuntemuksiin liitettyjä. Kaunis maisema suoraan oman kodin ikkunasta, runo, musiikki tai teenjuontirituaali voi toimia voiman ja luovuuden lähteenä. (Luukkala 2000). Rennon olotilan luominen ennen itsesuggestioiden käyttöä ja hallitsevan aistikanavan käyttö edesauttaa suggestioiden sisäistämistä.

Terveellisen ja hyvän elämäntyylin suggestioita voivat olla esimerkiksi:

·      Syön hyvin ja terveellisesti
·      Liikun säännöllisesti minulle sopivimmalla tavalla
·      Nukun ja lepään riittävästi
·      Huolehdin aivojeni hyvinvoinnista tarjoamalla niille erilaisia taiteellisia, hengellisiä ja tieteellisiä virikkeitä
·      Innostun, onnistun ja nautin siitä, mitä teen
·      Keskityn yhteen asiaan kerrallaan
·      Tämä päivä on hyvä päivä
·      Hakeudun hyvään ja tavoitteitani tukevaan seuraan, jossa voin iloita ja olla luova
·      Siivoan itselleni haitalliset ihmissuhteet elämästäni
·      Osaan viettää iloisena aikaa itsekseni
·      Nautin hiljaisuudesta
·      Tiedän mitkä asiat ovat tärkeimpiä elämässäni
·      Olen terve
·      Minulla on mielekäs työ ja vapaa-ajanharrastukset
·      Minulla on hyvät ystävyyssuhteet
·      Olen vapaa toimimaan haluamallani tavalla
·      Osaan ottaa huumorilla ja rauhallisesti vastaan haastavat ja yllättävät tilanteet
·      Olen tarvittaessa tehokas ja tyyni yhtä aikaa
·      Tiedän milloin minun tulee ottaa etäisyyttä tilanteisiin ja ihmisiin
·      Osaan suojautua ikävyyksiltä ja kaikelta pahalta
·      Luovuuteni kehittyy luovasti laiskotellessani

Tällaisia hyvän elämän itsesuggestioita voit kehitellä itse lisää. Suggestiot kannattaa pukea positiiviseen muotoon. Sen sijaan, että sanoo itselleen: ” en tee sitä ja tätä” kannattaa sanoa ”teen näin”. Silloin ajatusenergiasi keskittyy haluamaasi todellisuuteen eikä siihen, mitä et halua elämääsi.  Elämä on mahdollisuuksia täynnä, mitkä niistä ovat juuri nyt sinun ulottuvillasi?


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti