27.9.2014
Vaikka henkilökohtaisia taitoja on jo käsitelty puhtaasti
myynnillisestä näkökulmasta, niin haluan jatkaa aiheesta vielä hieman
yleisemmällä tasolla. Kiitollisena lähetän ensin terveiset tuutoreilleni, jotka
ovat tukeneet minua muualla kuin myynnin parissa toimiessani ja
henkilökohtaisia taitojani kehittäessäni. Tämä teksti kumpuaa sisältäni heidän
osoitettuaan minulle suuntaa matkalla täydempään itseeni.
Taito on jotain, jota saavutamme toistuvan harjoittelun
tuloksena. Joillakin meistä saattaa olla erityisiä synnynnäisiä valmiuksia
tietyn taidon ilmenemiseen elämässämme. Toisilla näitä valmiuksia ei ole, mutta
kaikki voivat harjoitella valitsemaansa taitoa ja tulla harjoittelun avulla
siinä hyväksi tai jopa huippuosaajaksi. Jotkut meistä lopulta harjoittavat
taitoaan jopa elääkseen, kuten muusikot esimerkiksi tekevät. Muusikot eivät
kuitenkaan unohda harjoittelun merkitystä eivätkä he pystyisi harjoittamaan
ammattiaan vain esiintymällä eri tilaisuuksissa. Heidän täytyy edelleen
harjoitella vanhoja jo unohtuneita kappaleita tai melodioita ja tietenkin
lisätä aina jotain uutta ohjelmistoonsa.
Taito ei siis pysy yllä tai kehity ilman jatkuvaa
harjoittelua ja sen harjoittamista. Kun ihminen haluaa olla taitava jossain
asiassa, hän sitoutuu nöyränä taitonsa palvelukseen. Nöyränä siksi, että
kuvitellessaan osaavansa jonkun asian, ihminen usein tulee ylpeäksi ja lakkaa
harjoittelemasta. Taidon harjoittaminen käy silloin yhä hankalammaksi ja
saattaa loppua kokonaan taitamattomuuden pakon edessä. Samasta syystä myyjän on
pysyttävä nöyränä myyntitaidoilleen niin henkilökohtaisten ominaisuuksiensa
kuin oppimiensa teknistenkin tietojen ja taitojen osalta. Aina on mahdollisuus
kehittyä paremmaksi ja taitavammaksi. Maailma muuttuu ja kehittyy. Myyjä voi
aina oppia uutta työhönsä ja asiakkaisiinsa liittyvistä asioista. Samanaikaisesti
voi iloita siitä osaamisen tasostaan, jonka on saavuttanut tähän mennessä. Opittua
asiaa tai taitoa ei koskaan unohda kokonaan ja saavutettuaan tietyt taidon
kehittymisen eri vaiheiden tasot, ihminen ei putoa koko matkaa alas
täydelliseen taitamattomuuteen vaan ehkä edelliselle tasolle, josta helpompi
ponnistaa säännöllisen harjoittelun avulla taas eteenpäin.
Haastavia isoja tenttejä varten opiskelijat hiovat taitonsa
opiskellun asian pääkohtien osalta jopa ylikuntoon, niin että tentissä tai
vaikka pääsykokeessa henkisestä paineesta johtuva jännitys ei estäisi aivojen
ja muistin toimintaa ja laskisi suoritustasoa liikaa tai estäisi sitä kokonaan.
Kukaan ei halua joutua kipsiin tärkeällä hetkellä, mutta niin voi joskus käydä
kenelle tahansa. Myyjälle tällainen kipsiin joutuminen näkyy usein miten heti kukkarossa.
Se on vältettävissä myyntiprosessin säännöllisellä kertaamisella eli
harjoittelulla ja tuotetietojen päivittämisellä ja kertaamisella. Myös ammatin
harjoittaminen vähemmän tärkeiden asiakkaiden parissa itseluottamuksen
lisäämiseksi auttaa valmistautumaan sen tärkeän ja ison asiakkaan kohtaamiseen.
Tämän asian muistaminen auttaa myös myyntijohtoa
valmentamaan tiimiään parhaisiin mahdollisiin tuloksiin. Kun muistaa kerrata
myyntiprosessin vaiheita säännöllisesti ja päivittää sekä syventää
tiimiläistensä tuotetietoutta, saavuttaa parempia tuloksia. Voit tarkkailla
milloin tiimisi jäsen on valmis kohtaamaan entistä suurempia ja haastavampia
asiakkaita sekä keskustella myyjäsi kanssa hänen mielestään sopivasta
ajankohdasta siirtyä haastavampiin tai monimutkaisempiin asiakastehtäviin. Tämä
on myynnin esimiehen tai myyntijohtajan taitoa.
Taitava tekijä nauttii työstään ja pääsee usein flow-tilaan.
Hän on sisäistetyn taitonsa johdattamana toiminut ikään kuin vaistomaisesti ja
intuitioon luottaen oikein saadakseen parhaan mahdollisen tuloksen, joka sillä
hetkellä on mahdollinen. Myyntiprosessin vaiheita ei aina pysty tietoisesti
ajattelemaan myyntikäynnin aikana. Usein kuitenkin käy niin, että hiljattain
kerrattu myyntiprosessi tai sen joku vaihe tulee mieleen juuri oikealla
hetkellä asiakaskäynnillä, jossa myyjä olisi ilman myyntiprosessin kertausta
toiminut toivotun tuloksen kannalta huonommin vanhaan tietoonsa ja taitoonsa
tukeutuen. Vähä vähältä näitä prosessin kertauksen tuomia oivalluksen hetkiä ja toiminnan kehittymistä tulee lisää jopa niin paljon, että vanhat epäkäytännölliset
tavat jäävät pois ja niiden tilalle tulee uusia ja toimivimpia toimintamalleja.
Itse tiedän olevani hyvässä vireessä ja saavuttaneeni
flow-tilan ja usein myös parhaan mahdollisen yhteyden asiakkaaseeni, kun
asiakaskäyntieni välissä kävelen kadulla hymyssä suin ja kohtaan ihmisten
erilaisia reaktioita aurinkoiseen olemukseeni. Hymyni ei vain ota laantuakseen
ja mieleni tekee halata koko maailmaa. Olen taas onnistunut keskustelussa ainutlaatuisen yksilön kanssa. Miltä sinusta tuntuu, kun olet vireessä
tai flow-tilassa taitojesi ansiosta?
Menestystä
päivääsi!
Valmentajasi
TrainEtta
harriet.realetta@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti