22.9.2014
Myyntipuhetta ei välttämättä aina saada päätökseen
ensimmäisen keskustelun aikana ja silloin neuvotteluja jatketaan
uusintakontaktin yhteydessä. Isot konsernit ja useilla eri toimialoilla
toimivat suuret yritykset tai vaihtoehtoisesti paperikoneita ja muita
monimutkaisia tai isoja tuote- ja palvelukokonaisuuksia myytäessä neuvotteluja
joudutaan usein käymään erilaisten yksityiskohtien sopimiseksi useaan kertaan
ennen lopullisen ostopäätöksen syntymistä. Myyjän on luonnollisesti otettava
aikalisä neuvottelujen välillä niin, että hän saa tehtyä rauhassa asiakkaan
tarpeisiin sovitetun ratkaisun sen sijaan, että hätiköisi ja tekisi huonon
ehdotuksen asiakkaalle. Tällaisessa tapauksessa käydään usein läpi
myyntiprosessi tarveanalyysin ja kartoituksen loppuun saakka. Sen jälkeen
selvitetään asiakkaalle tarpeelliset ratkaisun osatekijät ja sovitaan uudesta
tapaamisajasta. Varsinainen esittely ja päätösvaihe tehdään toisen tapaamisen
aikana. Asiakkaan kanssa kannattaa sopia tarkka aika, milloin palaat
ehdotuksesi kanssa keskustelemaan hänen kanssaan. Asiakkaan liiketilanne
saattaa olla erilainen kuin myyjä osaa ennakoida ja yritys voi olla esimerkiksi
fuusioitumassa. Tällaisissa tapauksissa myyntiprosessin läpikäyminen kahdella
eri kontaktilla on luontevaa.
Mielikuvaharjoite seurantavaiheen uusintakontaktista:
Ota hyvä asento, hengitä pari kertaa syvään,
kiinnitä katseesi johonkin ylhäällä olevaan pisteeseen ja luettele mielessäsi
hitaasti numerot 1-5. Kun olet päässyt numeroon 5, silmäsi sulkeutuvat ja olet
syvässä, rentoutuneessa tilassa. Nyt olet valmis luomaan mielikuvia ja
ajatuksia seurantavaiheen uusintakontaktista mahdollisimman hyvän
myyntituloksen aikaansaadaksesi. Tässä tilassa itsellesi antamat suggestiot palaavat mieleesi
myyntitilanteissa niiltä osin, kuin ne auttavat sinua parhaaseen mahdolliseen
kauppaan ja asiakassuhteen luomiseen ja ylläpitoon.
Tämän itse aikaan saamasi hypnoosin aikana
vain sinä itse voit antaa itsellesi suggestioita. Kukaan ei voi vaikuttaa
sinuun tahtomattasi. Virkistyt tarvittaessa heti, jos jotain huomiotasi vaativaa
tulee esiin ja olet heti täysin hereillä ja toimintavalmis.
Palauta
seurantakontaktia vaativa asiakas mieleesi. Kuvittele hänet eteesi käymään
keskustelua kanssasi. Muistele ja kertaa häneltä saamasi hyväksynnät sekä
niihin liittyvät hyödylliset seuraukset jotka olet hänelle argumentoinut.
Mieti, oletko löytänyt kaikki seuraukset ja niihin liittyvät argumentit.
Voisitko tuoda esiin vielä joitakin uusia asioita, jotka eivät vielä
ensimmäisellä kerralla tavatessanne tulleet mieleesi. Mieti keitä ovat tai kuka
on todellinen päätöksentekijä asiakkaallasi. Näe itsesi keskustelemassa juuri
hänen tai heidän kanssaan. Löytyykö asiakkaaltasi sellaisia organisaation osia,
joihin voisit olla yhteydessä yhtä aikaa tai erikseen? Tee mielessäsi
yhteenveto asiakkaallesi edellisen keskustelunne hyväksynnöistä ja
seurauksista. Muistele asiakkaasi tärkeimmät tarpeet ja niiden täyttämisen tai
täyttämättä jättämisen seuraukset. Palauta mieleesi ne asiat, joita jo sovitte
asiakkaasi kanssa sekä asiakkaan ensimmäisellä kerralla tekemät osapäätökset
ratkaisuusi.
Nyt kun olet
onnistunut hienosti palauttamaan mieleesi edellisen keskustelunne ja
suunnittelemaan seuraavassa keskustelussa käytävät asiat, näe, miten hyvässä
yhteisymmärryksessä keskustelunne asiakkaasi kanssa tulee sujumaan. Tunne
kädessäsi tyytyväisen asiakkaan kapan vahvistukseksi antama kädenpuristus ja
näe hänen tyytyväinen ilmeensä kohtaamassa oman tyytyväisen ilmeesi. Tunne,
miltä kehossasi tuntuu kaupan tekemisen jälkeen ja millainen mielentilasi on.
Onnistumisen tunne kihelmöi kehossasi ja mielessäsi.
Nyt voit alkaa virkistää itseäsi samalla
tavoin, kuin tulit tähän tilaan. Voit yksinkertaisesti luetella numerot 5-0
hitaasti mielessäsi. Kun tulet nollaan, olet täysin virkeä, toimintakykyinen ja
hyvällä, positiivisella mielellä valmiina tapaamisen käytännönvalmisteluihin.
Onnellisuuden ja onnistumisen tunnetta kannattaa lisätä aina
kun se on mahdollista. Onnellisuuden tunne saattaa olla joskus kateissa.
Oheisen linkin takaa löydät 12 askelta onnellisuuteen:
Menestystä
päivääsi!
Valmentajasi
TrainEtta
harriet.realetta@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti